Muutama päivä takana. Eilen söin Kiloklubin laskurin mukaan näin:
| Toteutunut | Suositus | |
|---|---|---|
| Ravinnosta saatu energia | 1095kcal | 1635kcal |
| Peruskulutuksen energia | -2121kcal | -2132kcal |
| Viikon keskimääräinen liikunta | 0kcal | -129kcal |
| Päivän energiavaje | -1026kcal | -626kcal |
En ehtinyt liikkumaan, enkä ehdi tänäänkään, mutta tarkoitus olisi zumbata tai crossailla vähintään kolme kertaa viikossa, vähintään 30 min. kerralla.
Alku tuntuu ihan hyvältä. Niinhän se silti aina. Paino oli aamulla 92,3 eli nesteet liikkuvat lipettiin suht vauhdilla. Ihan kiva, koska laitoin tuon nesteviitosen pudottamisen alkutavoitteeksi tämän viikon perjantaille.
Minulla on siis kolme tytärtä. M on 13-vuotias, E on 4-vuotias ja V on 2-vuotias. M leikataan tämän viikon torstaina, hänen jalassaan on iso luukysta, joka vaatii tyhjentämisen ja täyttämisen. Operaatio suoritetaan nukutuksessa, yritän olla ajattelematta asiaa torstaiaamuun saakka. Ja yritykseksi se on toistaiseksi jäänyt. Normaalisti söisin tähän stressiin, mutta nyt pitää keksiä jotain muuta. Onneksi olen aloittanut lukemaan Elizabeth Gilbertin kirjaa Eat Pray Love. Sen myötä pääsen Italiaan (olen siis osassa yksi: Italia) mielikuvitussyömään pastaa, pitsaa ja gelatoa!
Stay strong. Dance. Be happy.